maanantai 17. huhtikuuta 2017

Lomailua ja panelointia




Edellisestä postauksestani on jo kolmisen viikkoa. Siitä viikko kului lomaillessa, pakkolomalla 😎

Vietämme jokaisen viikonpäivän rakennuksella, emmekä malta pitää välissä yhtään vapaapäivää.  Kun ikä on lähempänä kuutta- kuin viittäkymppiä, on pakko joskus ottaa aikaa lepäämiselle, jotta moottori ei täysin hyytyisi 😃 Lomalla vain lepäsimme, uimme, luimme ja söimme. Sitten olikin jo kova kiire päästä takaisin raksalle 😀

Aika kuluu siivillä ja muuttopäivä lähestyy. Toistaiseksi ainakin näyttää siltä, että pääsisimme muuttamaan tavaroita sisään jo heinäkuun alussa. Näinollen olisi kuukausi aikaa saada isoon omakotitaloon 27 vuoden aikana kertyneet tavarat läpikäytyä ja uuteen kotiin lähtevät tavarat valikoitua. Heh, luultavasti uuden talon autotalli tulee pursuamaan pahvilaatikoista ja huonekaluista, joita sitten tulemme ihmettelemään tulevat vuodet: kotiin, kirpparille, kierrätykseen, roskiin.. Ratkaiseva asia aikataulussa pysymiseen tulee olemaan betonilattia. Onko se riittävän kuiva kesäkuun alkuun mennessä, jotta lattiapäällysteiden laitto voidaan aloittaa (ilman muoveja!)


Oman makuuhuoneemme lisäksi myös vierashuone on jo lähes valmis. Vierashuonekin sai seinilleen maalattavat paperitapetit, vain eri kuosi ja väri kuin makuuhuoneessamme. Katot on paneloitu näiden huoneiden lisäksi myös vaatehuoneesta, jonka seinät ovat hiomista ja maalausta vaille valmiit.



Osa sisäseinistä paneloidaan hirsipaneelilla kuten Aino-takan taustaseinäkin. Takan suojaetäisyys palavaan materiaaliin on ainoastaan 3 cm!    


Välillä saamme nuorta apuvoimaa raksalle, Irmeli ja Tommi kävivät auttamassa lankalauantaina 😊
Käynnissä kattolistojen maalaus.


Markulla meni tovi konvektorikotelon rakentamisessa kattoon. Ja kunhan tuo vesikiertoinen viilennyslaite saadaan asennettua paikoilleen, pääsemme paneloimaan katon loppuun.


Minun työlistallani on seuraavaksi vaatehuoneen ja varaston seinien maalaus ja lattianrajojen tiivistäminen. Markku puolestaan aloittaa wc-tilojen rakentamisen. Kohta siis päästään laatoittamaan seiniä...



4 kommenttia:

  1. Vau, hienoa olisi jos heinäkuun alussa meinaatte päästä muuttamaan :) reilut pari kuukautta aikaa! Minkä väriset nuo teidän kattopaneelit on?

    VastaaPoista
  2. Juu, tavoitteena on, että heinäkuun lopussa päästäisiin uuteen kotiin :) Mutta hyvässä mallissahan tuo teidänkin rakennuksenne on ja aloititte rakentamisen jonkin verran meidän jälkeemme. Joko teillä on ajatusta muuttopäivästä? Kattopaneelit on nyt maalattu telineillä kertaalleen Teknoksen paneelikattomaalilla, valkoisella. Toisen kerran maalaamme ne sitten katossa, kunhan kuivahtavat vielä hieman lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En uskalla muuttopäivää miettiä, mutta toivon mukaan heinäkuun aikana mekin :) Meillä tuli talopaketin mukana valkovahatut kattopaneelit ja olenkin nyt täysvalkoisia katsottuani alkanut miettiä että onko meillä liikaa vahattua pintaa :D Onko teidän betonilattiasta vielä otettu mitään kosteuslukemia? Millainen tuo viilennyslaite on? Meillekin tulee jonkunlainen mutta se asennetaan seinälle...

      Poista
  3. Makuasiahan tuo katon väritys on, itse vain tykkään enemmän valkoisesta katosta jaksi päädyttiin siihen :) Ei ole vielä mitattu kosteuslukemia, mutta talomyyjämme lupasi käydä mittaamassa lähiaikoina. Kun lattialämmitys on ollut päällä jo reilun kuukauden ja nyt aletaan lämmittämään myös takkaa, niin lattiakin kuivunee nopeammin. Ja kun lattia valettiin 1.2., niin neljä kuukautta eli 16 viikkoa pitäisi riittää 10 cm laatan kuivumiseen, toivottavasti :) Meillekin piti ensin tulla viilennyslaite seinälle, mutta kun sopivaa paikkaa ei oikein löytynyt miltään seinältä, niin sitten päädyttiin tähän kattomalliin. Eiköhän sekin ollut Niben laite, toimii siis maalämpöpumpun kanssa.

    VastaaPoista