sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Touhukas toukokuu





Paljon on taas tapahtunut talossa viime kirjoituksen jälkeen. Ja niin pitääkin, jotta päästään muuttamaan heinäkuun aikana.

Toissa maanantaina oli jännä päivä, kun talossa tehtiin tiiveysmittaus. Teippauksia kehuttiin ja muutenkin tulos oli erinomainen, 0.46 12% virhemarginaalilla, eli 0,5 oli talon tiiveystulos. Siis erinomainen 😃 Osa rakennusmiehistä kuulemma tekee vähän sinnepäin nuo tiivistykset ja niitä sitten korjaillaan myöhemmin. Kun itse tekee itselleen taloa, tulee oltua joskus kai turhankin tarkka 😉





Tiistaina asennettiin viilennyslaite kattoon, eli kesällä saadaan edullista maaviilennystä tupaan tarvittaessa. Vielä on Markun päänvaivana, kuinka tehdä konvektorin tarkastusluukut mahdollisimman siististi..

Nyt alkavat huonetilojen seinät ja katot olla kunnossa – jopa kattolistatkin osin paikoillaan. Tosin katot pitää vielä maalata toiseen kertaan ja pari seinää on vielä tapetoimatta. Mutta jossain välissä nuokin työt hoituvat. 

Työlistalla ovat myös wc:t, kodinhoitohuone, pesuhuone ja sauna. Seuraa siis seinien vesieristämistä ja laatoittamista, saunan ja pesuhuoneen hirsiseinien ja – paneeleiden käsittely Supi Arcticilla (sävynä Kemi eli tummaa helmiäishohdetta on luvassa 😍 ). Uudet työvaiheet ovat aina jännittäviä ja saavat innostumaan. Nytkin tuskin maltan odottaa huomista, että pääsen käsittelemään hirsiseiniä tuolla tummalla sävyllä, vaalea väriä kun on tullut maalattua hirsiin jo ihan kyllästymiseen saakka😀


Keittiön kasaaminen on myös yksi kovasti odotettu juttu. Ensin kuitenkin pitää odottaa vähän aikaa, että laattalattian uskaltaa asentaa. Tuo betonilaatan kuivuminen kun on kriittinen kohta rakentamisessa. Jos märälle betonille laittaa lattian, siitä seuraa helposti home- tai sisäilmaongelmia. Eli siinä hommassa maltti on valttia. Meidän laatta on saanut kuivua jo yli 14 viikkoa, lattialämmitys on ollut päällä kaksi kuukautta ja Aino-uunia on lämmitetty kuukauden päivät. Eli kuivaa pitäisi jo olla. Pintakosteusmittari vaan oli eri mieltä, joten jatketaan kuivattelua. Parin kolmen viikon päästä hankitaan uusi kosteusmittaus, nyt poraus- tai näytepalamittaus, jotka antavat varman tiedon laatan kuivuudesta. 


Reilu viikko sitten oli kolme lämmintä päivää ja me siirryimme ulkohommiin. Pyyhimme, pesimme ja/tai hioimme hirsiseinien likaantuneet kohdat. Sitten levitimme pohjusteen ja se sai kuivua vuorokauden. Ehdimme vielä käsitellä harmaalla Valtti Colorilla osan seinistä, mutta talon päädyt jäivät odottamaan lämpötilan nousemista jälleen yli kymmeneen asteeseen. Ja seinien toiseen kertaan käsittely saattaa jäädä muuton jälkeiseen aikaan. 

Pääty puoliksi pohjustettu ja pitkä sivu pohjustettu ja kertaalleen kuullotteella käsitelty.

Oven pieli kahteen kertaan maalattuna, eli talon lopullinen väri.


 

Kaksi ja puoli kuukautta muuttoon, loppukiri alkaa.😅 Mutta tänään lepäilen ja annan muiden passata. Hyvää äitienpäivää!🌸🌺🌷

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti