keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

Terassi valmis ja kelit kunnossa!




Kevään ja alkukesän loistavat kelit päästivät meidät terassin tekoon jo huhtikuussa. Meillähän oli ajatuksena rakentaa iso terassi, jolle sitten vanhanakin olisi helppo rullata rollaattorin kanssa, jos pihalle meno alkaa olla hankalaa 😃. Talon pituinen (15 m) ja kolme metriä leveä terassi tarkoitti kuitenkin nyt rakennusvaiheessa valtavaa työmäärää.

Hommat aloitettiin kantamalla kaikki puutavara ym. rakennustarvikkeet pois terassin katon alta. Rakennusaikana katos tarjosi hyvän suojan sateelta ja lumelta, joten tavaraa olikin kertynyt melkoisesti. Varsinaista kärsivällisyysharjoittelua jälleen, kun oli kova hinku päästä rakentamaan terassia, mutta raivaushommat kestivät päivätolkulla. 

Ensimmäiseksi tehtiin perustukset lattiaa varten painekyllästetystä puusta. Perustukseen kului paksua ja vähän ohuempaa parrua ym. puutavaraa metrikaupalla sekä kiinnitykseen ruuvi poikineen. Lattian pintamateriaaliksi valittiin pitkäikäinen ja huoltovapaa komposiittilauta. 



Talomme sijaitsee tiheään rakennetussa ympäristössä, joten suunnittelimme terassin aidanteen niin, että se antaa sopivasti suojaa ja yksityisyyttä. Myöhemmin mahdollisesti lasitamme osan terassista, jotta saamme jatkettua terassin käyttöaikaa keväästä ja syksystä. 

Terassin sisäkaton laudoitus oli myös varsinainen koettelemus. Ensin pohjustimme ja maalasimme kahteen kertaan 450 metriä lautaa. Sitten vuokrasimme pyörälliset alumiinitelineet, joiden avulla yletyimme myös katon korkeaan yläosaan. Saatuamme laudat paikoilleen, maalasimme ne vielä kertaalleen katossa, jotta naulankannat peittyivät. Juu, ei olisi ollut välttämätön tuo viimeinen maalauskerta, mutta näin katosta tuli paljon kauniimpi 😀


Ruokailutila ja sohvaryhmä seurusteluun.

Terassin toinen pääty on omiaan rentoutumiseen.

Sähkömies kävi vielä viimeiseksi laittamassa kymmenen lediä yleisvalaistukseksi kattoon ja kolme tunnelmavalaisinta seiniin, joten nyt terassilla näkee iltojen hämärtyessäkin.




Nyt sitten vihdoinkin on terassi sisäpuolelta viimeistä listaa myöten valmis. Toki vielä sisustus hakee muotoaan, mm. korkeaan seinän osaan olisi mukava saada eloa. Mutta nyt ensin jatkamme aidan rakentamista sekä puutarhan kunnostamista. Autotallin viimeistely odottaa syksyä ja sadekelejä.

Nyt hetkeksi terassille nauttimaan helteistä. Ja sitten puutarhan pariin, josta kerron enemmän seuraavassa postauksessa.  

keskiviikko 9. toukokuuta 2018

Sauna




Viimeisestä postauksestani on kulunut reilusti aikaa.Väliin on mahtunut joulu ja uusi vuosi, synttäreitä ja matkailua. Ja vähän rakennushommiakin..

Sauna on vihdoin valmis ja ollaan siihen oikein tyytyväisiä, löylytkin ovat erinomaiset. Seinistä ja katosta tuli tummat kuten pesuhuoneessakin, Supi Arcticin helmiäishode tuo pientä ylellisyyden tunnetta saunatiloihinkin. Lauteet käsittelimme harmaalla Supi-saunavahalla ja yhdistelmä toimii. Varsinkin kun kiukaan takana olevassa kivilaatassa löytyy mustan ja harmaan eri sävyjä.Valaistus luotiin 24 ledillä: kaksi kiuaslinssiä kiukaan yläpuolella ja istuimien etureunassa molemmissa 11 lediä. Juuri sopivan hämära valaistus, jota tavoittelimme.


Sauna on toki iso kahdelle hengelle, mutta näin saatiin molemmille on oma penkki jossa loikoilla saunoessa 😊 Ja myös lapset käyvät puolisoineen meillä saunomassa.

Kun saatiin sauna valmiiksi, siirryttiin ulkohommiin. Ensiksi otettiin terassi työn alle ja siitä teen pian oman postauksen. Kun saadaan terassi käytttökuntoon, siirrytään puutarhan tekoon. Huonolla säällä sitten riittää tekemistä autotallin sisällä. Niin ja jotta autonkin saisi joskus ajetuksi talliin, täytyy vielä valaa ajoluiskakin. Ei tule siis aika pitkäksi vielä aikoihin 😅  

maanantai 11. joulukuuta 2017

Joulun odotusta




Syksy on ollut pimeää ja väsyttävää aikaa. Hommia on kuitenkin tehty, vaikkakin hieman rauhallisempaan tahtiin. Ulkohommat loppuivat kylmien tuloon, vaikka kunnon talvea ei ole vieläkään saatu tänne Hämeeseen. Ulkoportaat saatiin tehtyä melkein kokonaan, loppu odottaa kevättä ja autotallin ramppia. Täytyy nimittäin miettiä jokin luova ratkaisu, millä portaat yhdistyvät kauniisti rampin kanssa. 


Kylmien säiden tultua päätettiin asentaa amme paikoilleen, jotta päästään lämmittelemään kuumaan kylpyyn 😃 Saunan teko jätetään suosiolla alkuvuoteen. Ammeen taakse tilataan vielä mittatilaustyönä kääntyvä lasiseinä, mutta sillä ei ole kiire. Suihkuseinät sen sijaan tilattiin ja asennettiin suojaamaan hirsiseinää kalkkiroiskeilta. 



Seuraavana työvuorossa oli vieras-WC, joka nyt on kattolistoja vaille valmis. Listat laitetaan seuraavaksi ennen siirtymistä muihin hommiin. Kodinhoitohuonettakin on tehty vähän eteenpäin, mutta siellä riittää edelleen puuhaa. 

 
 
Rakennusprojekti on ollut antoisa mutta toki myös raskasta hommaa. Olikin pakko taas ottaa pieni irtiotto arjesta ja lähteä etelään lepäilemään pariksi viikoksi. 


Loma oli mukava, mutta kotiinpaluun jälkeen ei raksahommat oikein kiinnostaneet. Siispä varattiin kirpparipöytä ja alettiin taas käydä läpi tavaroita: säilytetään, lapsille, kirppikselle, kierrätykseen tai roskiin. Työ on hidasta, mutta mihinkäs tässä on kiire. Lukuisia laatikollisia tavaraa on vielä säilöttynä niin omaan kuin mummolankin autotalliin, joten vapaa-ajan ongelmia ei tule pitkään aikaan 😊
Jouluunkin ole alettu valmistautua, jouluverhot on vaihdettu ja valoja laitettu ikkunoihin ja ulos. Toivottavasti saadaan lunta viimeistään jouluksi tuomaan valoa ja tunnelmaa myös pihalle.

torstai 5. lokakuuta 2017

Kiireet jatkuvat



Ajatushan oli hiljentää tahtia, kun saatiin muutettua heinäkuun lopussa. Mitä vielä. Talo oli maalattava ennen syksysateita ja kylmiä ilmoja. Urakka on saatu lähes tehtyä, vain osa räystäänalusista jäi maalattavaksi ensi keväänä. Autotallin seinistä puuttui puolet hirsipaneeleista, jotka ovat nyt paikoillaan. Uudet ovet vaihdettiin raksaovien tilalle ja valkoiset ovet sopivat hyvin harmaaseen taloon. Sokkeli käsiteltiin mustaksi ja se antaa talolle lisää luonnetta. Talvikylmiinkin on nyt varauduttu, kun saatiin puhallusvilla paikoilleen.

Sokkeli on pinnoitettu mustaksi, ikkunoiden vuorilaudat ovat lähes kaikki paikoillaan, numerovalo on paikoillaan ja uusi musta numerokin on jo tehty savesta ja on vain polttoa vailla. 
Puhallusvilla puhallettuna paikoilleen. 

Karvainen lapsenlapsemme Lara vierailee meillä usein ja oli syyskuussa meillä viikon hoidossa. Päätimme siis rakentaa osan aidasta ennen tätä pidempää kyläreissua, että päästiin leikkimään pihalle. Irmeli ja Tommi olivat mukana aidanrakennusurakassa, jota riittää ensi kesäksikin. Ja jotta homma etenisi nopeammin, rakensimme näin aluksi vain toisen puolen aidasta valmiiksi, harvempikin aita kyllä pitää Laran tontilla. Vierailu sujui mallikkaasti, vaikka sadepäivät haittasivatkin ulkoleikkejä.
Välillä piti lepäillä ja nauttia kongilihasta..

Alennusmyynnit houkuttelivat puutarhamyymälöihinkin ostoksille. Päästiin siis puutarhan laittamisessakin alkuun, mutta paljon tehtävää jää keväällekin. Mukavaa kuitenkin saada ensimmäiset pensaat ja kivet paikoilleen 🌷🌼



Tuijat istutettiin keväällä ja ovat hieman ruskistuneet. Kääpiökatajat istutettiin syksyllä ja ryhmään on tulossa muitakin pensaita. Nurmikon laittaminen jäänee keväälle. Aidasta siis puuttuu joka toinen lauta, mutta toimittaa jo asiansa 😃

Loiviin rinteisiin tulee kiviä ja istutuksia, tässä vähän alkua: syyshortensia ja sinilaakakataja.


 Laiskottelemaan ei talven tultuakaan tarvitse ryhtyä, sisätössä riittää puuhaa vielä pikäksi aikaa.