Meillä ei ollut
kiire aloittaa rakentamista ennen kuin erinäiset palikat olivat kolahdelleet
paikoilleen. Ja hyvä näin, ehdimme reilun kahden vuoden aikana pyöritellä
taloajatusta päässämme ja hakea tietoa netistä, lehdistä ja messuilta. Tulimme
lopulta siihen johtopäätökseen, että tulevan talomme tulee olla terve ja
turvallinen, talo jossa on hyvä asua: hirsitalo.
Kevättalvella
2016 laitoimme vihdoin homman etenemään. Vuosien pohdinnan tuloksena piirsin
toiveemme täyttävän talon pohjapiirroksen yhdessä Markun kanssa ja pientä
viilausta teimme vielä vastaavan mestarin kommenttien ansiosta. Maaliskuussa -16
laitoimme tarjouspyynnöt menemään seitsemälle hirsitalotoimittajalle. Pyysimme
tarjousta sisustusta vaille valmiista paketista, sillä emme olleet valmiita
osallistumaan kovinkaan paljoa rakentamiseen. Markku ei ehtisi töiltään ja minä
en enää kykene selkäni vuoksi.
Erinäisten
neuvotteluiden jälkeen valitsimme talotoimittajaksi Kimaran, joka tuntui hinta-laatusuhteeltaan
parhaalta. Plussana on vielä se, että talomyyjä on paikallisesta Rautiasta, josta
talopaketin ostaja saa myös tuntuvia alennuksia.
Asiat muuttuvat
Toukokuussa 2016
asiat muuttuivat. Microsoft ilmoitti koko puhelinliiketoiminnan lopettamisesta
Suomessa ja Markku siis jää työttömäksi vuoden vaihteen jälkeen. Varasimme ajan
Kimara-myyjän tapaamiseen ja kerroimme muuttuneesta tilanteesta – haluammekin
uuden tarjouksen suppeammasta Sateelta suojaan – asennuksesta. Markulle kun
järjestyi aikaa osallistua itse rakennusprojektiin ja samalla voisimme säästää
rahaa. Sopimus tehtiin ehdollisena eli astuu voimaan kun oma talo on saatu
myytyä.
Talokaupat
Oma talo meni
kaupaksi heinäkuun alussa ja koska talon ostanut perhe on vielä ulkomailla
töissä, saamme asua rakennusvuoden talossamme. Nyt siis
voimme keskittyä täysillä rakennusprojektiin ilman muuttotouhuja.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti